Kevään uutiskatsaus osa1
Onpa ollut ihana ja kamala tämä talven siirtyminen kevääksi. Nimittäin Juustoa on piinannut elämän ensimmäinen verikorva oikein huolella :(. Ensimmäisellä kerralla vähäinen määrä nestettä saatiin pois helposti ja tilalle ruiskutettiin kortisoni. Siitä parin päivän päästä huomasin nestettä taas tulleen ja nyt vuorossa oli punch-tekniikalla tehty tyhjennys ja kova lääkekuuri. Ja tietysti Juuston rakastama tötterö kaulaan...
Mutta ei tässä vielä kaikki. Kolmas kerta toden sanoo ja silloin lääkäri totesikin, että on syytä avata korvalehdet ja tikata ne yhteen. Ja kova lääkekuuri kylkiäiseksi. Mutta ei kolmatta ilman neljättä... Ja taas oli tiukkausten lomaa ilmaantunut nestettä ja nyt lääkäri totesi, että tikkaa korvalehden reunoja myöten. Tästä on nyt viikko ja joka aamu kauhun sekaisin tuntein kokeilen korvan... nyt nestettä ei ole tullut, sen sijaan korva alkaa rustottumaan ja kuulemma voi tulla sellaiseksi kukkakaalikorvaksi. Samapa se, kunhan saadaan vanha herra kuntoon <3.
Maailmalta saamme parempia uutisia. Juuston ensimmäisen pentueen ihanainen Ridon Hennet Illinois tulee isäksi kauniin RH Fluten kanssa. Pentujen odotetaan syntyvän piakkoin.
Myös näyttelyrintamalla Illinois sekä siskonsa Ikaria pärjäävät loistavasti. Viime kv-näyttelystä Illinois nappasi PU2 -sijan. Isi-pappa onnittelee!
Ihanainen Soo-Soo Darling Daisy lähti valloittamaan maailmaan isäntänsä kanssa ja ensimmäisen päivän saldo oli JUN ERI1 SA JUN-SERT, ROP!!!! Herran jestas, mikä aloitus ja omistajien mukaan vielä bikinikarvassa :D. Mahtavaa Step!!!
Lempparityttöni Vuorenpeikon Emma, jonka kävimme astuttamassa Virossa aivan satumaisen upealla Ridon Hennet Nielsenillä, aloitti eilen synnytysurakkansa.. odottelemme jännityksellä mikä on saldo.
Sää hellii ja lämpötilakin kohoaa päiväsaikaan miellyttäviin lukemiin. Näyttelytauko on tehnyt hyvää itse kullekin, nyt toivotaan tervettä kevättä ja kaikkea hyvää jok´ikiselle!!!
Voi toista. Pikaista paranemista. Täällä Toivo Jooseppi on reuhannut takatassun kipiäksi. Känkkäeino on uusi makiampi lempinimi. Pari päivää meni jo huolen päälle, mutta nyt näyttää jo paremmalta. :)
VastaaPoista