Fannyn & Güntherin rakkauslapset








Fannyn (Vinkizz Place Your Bets) ja Güntherin (Yöres Vom Schmiedegärtchen) rakkauslapset viisi poikaa ja pikku Fanny ovat täällä ❤ Äiti ja isä voivat hyvin. Isoisä Max myös❤.

Maailman suurin kiitos tämän unelman toteutumisesta Jennille, Seljalle, Minnalle, Tuulille, Sarille, Ninalle ja Kaisalle oman perheen lisäksi ❤.

Pentue syntyi sunnuntaina 8.10.2023 Yliopistollisessa eläinsairaalassa Viikissä. Sinne lähdettiin, kun supistuksia oli ollut useampi tunti, mutta mitään ei tullut ulos. Sairaalassa Fanny synnytti potran tytön ja siitä kahden tunnin päästä pojan, joka oli kuollut. Se oli isokokoinen ja oli varmasti jumittanut synnytyskanavassa jo aika tovin. Fannyn supistusten heikkouden sekä vauvojen sykkeiden takia, lääkäri leikkasi Fannyn ilta yhdeltätoista ja reilua tuntia myöhemmin saimme syliimme viisi pontevaa poikaa. Ensimaidot juotiin sairaalassa ja siitä kiidettiin takaisin Siuntioon. Onneksi Minna oli mukana <3. Yksin tämä olisi ollut ensikertalaiselle hiukan iso risti….

Onneksi Fanny on hyväkuntoinen, nuori narttu. Se toipui leikkauksesta hetkessä ja aloitti heti hoivaamaan ja ruokkimaan lapsiaan. Alkuun sen oma syöminen oli minusta huolestuttavan vähäistä, mutta pentujen painot nousivat ensimmäisestä päivästä lähtien, joten kaiketi alun huono syöminen saattoi johtua myös pahoinvoinnista. 

Niin lähti päivät ja yöt rullaamaan. Pentulaatikosta käsin maailma näyttää hyvin erilaiselta. Tuhina, maiskutus ja punkeminen eestaas täyttää päivät ja yöt ❤. Hyvänä nukkujana yöunen pilkkominen tuntui alkuun kovalta, mutta pentulaatikkokuplassa elämä näyttäytyi vaaleanpunaisten lasien läpi, eikä heräämiset enää tunnu missään.

Nyt pennut ovat kahden viikon ikäisiä ja eilen kerroin facessa asiasta julkisesti. Toivon, että pennuille on löytynyt ainakin alustavasti maailman parhaat kodit <3. Se, kuinka monta jää kotipesään, on vielä mietinnässä <3.  

Nimiasiaa olen pyöritellyt myös. Kennelnimeksi valitsin tämän blogin myötä Vapaaherrattaren, ja nimi on nyt FCI:n hyväksymä. Ovatko pennut f-alkuisia äitinsä lempinimen mukaan, vai jotain muuta? Uskon, että tämä viikko kertoo pentujen luonteista enemmän ja nimetkin tulevat kuin apteekin hyllyltä. 



Kommentit

Suositut tekstit