Funatic Mucho Gusto
//Tämä on surullinen postaus repivästä ikävästä.//
Guston kuolemasta on nyt puoli vuotta. Ikävä ei hellitä, toki se on ajan myötä helpottanut, mutta ei suru eikä ikävä ole minnekään hävinneet. Moni ihminen sanoi syksyllä, että hanki toinen koira, se helpottaa eikä jää niin paljon aikaa suremiseen. Siinä olivat oikeassa, Max on tehnyt kaikkensa että en ehtisi pysähtyä murehtimaan tahi itkeä silmiäni päästä - koko ajan on saatu mennä ja tohottaa. Silti ei mene päivääkään etten ajattelisi kuinka toisin asiat olisivat jos kaikki olisi mennyt niin kuin niiden olisi pitänyt mennä...
Puoli vuotta menetyksestä, joka tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Juuston poismenoa olen itkenyt herra tietää kuinka monta kertaa mutta Gustoa en koskaan. Ei Leijonakuninkaan pitänyt kuolla moneen moneen vuoteen. Näin jo kuinka tulevaisuudessa komeasti ikääntynyt Gusto paimentaa nuoria bernipoikia pihallamme ja aina tarpeen tullen kevyellä pään nyökkäyksella laittaa nuorison kuriin. Gustosta ja kuningas Juustosta piti tulla pihamme arvovaltaiset valtiaat.
Gusto oli sielukoira, sellainen once in a lifetime -tyyppinen sielunkumppani. Gustossa ei ollut mitään mitä olisin muuttanut. Täydellinen koira kaikilla tavoin <3
Tänä viikonloppuna Gusto on ollut vielä tiukemmin iholla kuin pitkään aikaan. Suru ja kipu viiltävät niin yllättävissä paikoissa, että henki meinaa salpautua. En vieläkään hyväksy tapahtunutta, se oli väärin, väärin, väärin.
Kuvat Juuston ja Guston ensimmäisestä yhteisestä muotikuvauksesta Kotivinkki -lehteen. Kuvat Katja Lösönen.
Guston kuolemasta on nyt puoli vuotta. Ikävä ei hellitä, toki se on ajan myötä helpottanut, mutta ei suru eikä ikävä ole minnekään hävinneet. Moni ihminen sanoi syksyllä, että hanki toinen koira, se helpottaa eikä jää niin paljon aikaa suremiseen. Siinä olivat oikeassa, Max on tehnyt kaikkensa että en ehtisi pysähtyä murehtimaan tahi itkeä silmiäni päästä - koko ajan on saatu mennä ja tohottaa. Silti ei mene päivääkään etten ajattelisi kuinka toisin asiat olisivat jos kaikki olisi mennyt niin kuin niiden olisi pitänyt mennä...
Puoli vuotta menetyksestä, joka tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Juuston poismenoa olen itkenyt herra tietää kuinka monta kertaa mutta Gustoa en koskaan. Ei Leijonakuninkaan pitänyt kuolla moneen moneen vuoteen. Näin jo kuinka tulevaisuudessa komeasti ikääntynyt Gusto paimentaa nuoria bernipoikia pihallamme ja aina tarpeen tullen kevyellä pään nyökkäyksella laittaa nuorison kuriin. Gustosta ja kuningas Juustosta piti tulla pihamme arvovaltaiset valtiaat.
Gusto oli sielukoira, sellainen once in a lifetime -tyyppinen sielunkumppani. Gustossa ei ollut mitään mitä olisin muuttanut. Täydellinen koira kaikilla tavoin <3
Tänä viikonloppuna Gusto on ollut vielä tiukemmin iholla kuin pitkään aikaan. Suru ja kipu viiltävät niin yllättävissä paikoissa, että henki meinaa salpautua. En vieläkään hyväksy tapahtunutta, se oli väärin, väärin, väärin.
Kommentit
Lähetä kommentti